Olemme löytäneet kaikista katsomistamme maksullisen mainonnan hankkeista paljon kehityskohteita, joilla säästetään selvää rahaa – nopeasti. Teemme mielellämme syvällisen arvioinnin ILMAISEKSI kaikille asiasta kiinnostuneille, mutta tässä muutama asia, joilla saatatte saada parannusta aikaan.
Eli kolme asiaa, jotka ovat useissa maksullisen mainonnan hankkeissa kehityskohteita:
Useimmat yritykset valitsevat kampanjoilleen asialliset yleisöt, mutta yleisöjen käyttäytyminen ja rajauksen muuttaminen jää usein tekemättä. Kun kampanjat ovat pyörineet hetken aikaa, on tärkeää tarkkailla millä alueilla ja millaisille yleisöille sekä ihmisille kampanja toimii parhaiten. Tarkentamalla yleisön rajausta saadaan enemmän budjettia parhaille alueille ja voidaan saada nopeasti ja helposti kymmenien prosenttien jatkuva kustannussäästö. Lähes kaikkien tietämä asia, joka on jostain syystä jäänyt vaiheeseen useimmissa tapauksissa.
Kampanjoiden kohdentaminen on käytännössä jatkuvaa parantamista, sillä yleensä alkuvaiheessa kampanjalla haetaan eri asiaa kuin myöhemmässä vaiheessa. Aluksi pitäisi varmistaa, että käyttäjät ovat oikeanlaisia. Kohdentaminen tapahtuu esimerkiksi ns. laadukkaisiin vierailijoihin, jotta esim. B2B-asiakkaita etsivä yritys ei maksa rahaa kuluttajista.
Myähemmissä vaiheissa kohdentamista siirretään yhä pidemmälle eli ensin esim. aktivointeihin (lue lisää jne) ennen kun kävijämäärät riittävät siihen, että kampanja voidaan tehokkaasti kohdentaa esim. tarjouspyyntöihin. Mikäli kohdennus on tehty väärin, algoritmit tekevät töitä väärään suuntaan. Kohdentamisen muuttaminen on nopea toimenpide, kunhan perusteet ovat kunnossa ja tapahtumien määrä on riittävä.
Lähes kaikkien tietämä maksullisen mainonnan osa-alue, joka jää usein hoitamatta kuntoon asiallisesti. Uudelleenmarkkinointia voidaan tehdä esim. verkkosivujen kävijöille, jotka ovat jo osoittaneet kiinnostuksensa yritystä kohtaan. Näin maksullinen mainonta on lähes poikkeuksetta tehokkaampaa. Tässä tulee huomioida, että eri työkalut toimivat hieman eri tavalla uudelleenmarkkinoinnin osalta. Tämä onnistuu vain, jos kohderyhmä, jolle uudelleenmarkkinointia suoritetaan, on riittävän suuri.
Myös työkalujen sisällä (esim. Google Ads display ja search) on eroja toimintalogiikassa. Mikäli haluat saada nopean parannuksen maksullisen mainonnan tehokkuuteen, varmista asiakashankinta vastaavaltanne, että kampanjoiden kohderyhmiä optimoidaan jatkuvasti, kampanjoiden kohdentamista on asia, jota muutetaan tuloksien perusteella ja uudelleenmarkkinointi on hoidettu asianmukaisesti kuntoon.
Jos haluatte ulkopuolisen tahon ilmaisen analyysin ja parannusvinkit teille kohdennettuna, näistä ja muista maksullisen mainonnan asioista, ottakaa yhteyttä ja esittelemme ilmaisen palvelun teille.
Digital Boost Oy
Tampereen toimisto:
Crazy Town Tampere
Rautatienkatu 21 B, 5 krs.
33100 Tampere
Helsingin toimisto:
Maria 01, Building 1
Lapinlahdenkatu 16,
00180 Helsinki